mitä teet kun taivas palaa

Kolmaskymmenesensimmäinen päivä joulukuuta kaksituhattakuusitoista. Olisi aika sanoa hyvästit 'kamalimmalle vuodelle koskaan' ja toivottaa tervetulleeksi parempi vuosi 2017. Tai niin sitä toivotaan, mutta toiveilla ei oikein ole tässä maailmassa tapana toteutua.

Tämänpäiväinen kuvasatsi on kuvattu auringonlaskun aikaan muistaakseni silloin, kun täällä viimeksi aurinko näkyi. Tarkasta ajankohdasta minulla ei ole havaintoa, eikä sillä nyt oikeasti ole väliäkään. Joulukuulta nämä ovat joka tapauksessa, jonkin auringonlaskun aikaan.

Näille kuville mä en myöskään tehnyt mitään ihmeellistä, vähän vääntelin käyriä sinne tänne mutta aika alkuperäisessä kuosissa nuo ovat. Lähetään nyt vaikka sitten sillä asenteella uuteen vuoteen, että annetaan kaikkien kukkien kukkia juuri niin kuin ne kukkivat. Hyvää uutta vuotta nyt sitten vaan.

hepoja ja yks koira

Lauantaina (19.11.) oli taas mun viikottaisen valokuvaussession aika. Ehdin jo innostua kamerasta kuvia katsoessani että kappas, kerrankin tuli hyviä! Mutta karu todellisuus iski tälläkin kertaa kun kuvat latasin koneelle ja totesin, että voi helvetti nyt.

  

Ei siinä mitään, sai näistä ihan selvääkin, joten ei kai tässä sen isompaa katastrofia päässyt tapahtumaan. Muokkaamalla noihin saa kuitenkin jonkin verran älyäkin, joskus.

Kävin siis erään kaverini luona kuvailemassa. Ei me paljoa aikailtu, aika nopeasti napattiin varsa narun päähän ja alettiin räpsimään. Tai siis minä räpsin, kuvia varsasta ja muutamista muista elukoista.

 

Muuten ei ollu mitään valittamista, mutta sääolosuhteet oli sangen erikoiset. Välillä oli niin mahdottoman synkkää ja pimeää ja sitten alkoikin paistaa aurinko. Ihan mukava sitäkin tosin nähdä joskus, kun se suvaitsee näyttäytyä tätä nykyä hyvällä tuurilla pari kertaa kuukaudessa.

Jos kiinnostaa katsella lisää kuvia tältä kerralta, niin loput noin 33 kappaletta löytyvät T Ä M Ä N linkin takaa.

4/11/16: Joensuun lounasravit

 

Perjantai marraskuun neljäs alkoi sillä, että käänsin nisukan nokan kohti Joensuuta ja lounasraveja. Talvinopeusrajoitukset otti hermoille kyllä, mutta keli oli muuten (ainakin menosuuntaan) ihan kaikin puolin kelvollinen. Perillä rata oli hiekalla ja kuvausolosuhteet melkoisen kelvot, mutta totta kai mun heikohkon valovoiman omaava objektiivi ei niihinkään olosuhteisiin oikein tyytynyt, vaan kiukutteli minkä kerkesi.

Lähtöjä taisi olla sen viisi kappaletta, ja jos totta puhutaan niin se oli jo oikeasti ihan maksimimäärä. Mitään sen kummempaa sanottavaa mulla ei sieltä olekaan, muuta kun että yks jännä juttu on... Vaikka kyseessä on ravit, niin suurimmassa osassa kuvista on aina vähintään yksi sankari joka menee ihan jotain muuta askellajia kuin ravia. Jännä katella.

ihan liikaa palloja

Olin viikonloppuna kuvaamassa neljä-viisitoistavuotiaiden lentopalloturnausta. Yhden matsin aikana ei juuri saa kosketusta siihen miten tätä lajia kuuluisi oikeasti kuvata (ja fuck it, 70mm polttoväli pienessä liikuntasalissa oli vähän turhan iso). Suhteellisen huvittavia tilanteita tallentui kuitenkin muistikortille, tässä joitain niistä.

Lentopallo on näin maallikon silmään melko mielenkiinnoton laji. Sitä pelataan sisällä, pienessä hallissa missä hypitään, huudetaan ja rymytään pallon perässä sen mitä keretään, ja yleensä pallolle käy kuitenkin suurin piirtein näin:
(tsekkaa alla oleva kuva)

Kun lentopallomatsin alkuun on vain muutama minuutti, käy kentällä sellainen pallojen sekamelska kuin ala-asteen kaupunkisodassa konsanaan. Parhaimmillaan yhdellä tytöllä saattaa olla kolmekin palloa samaan aikaan, eikä minulle ainakaan missään vaiheessa oikein selvinnyt että mitä (muuta) käyttötarkoitusta niillä oli kuin yleisön pitäminen hereillä. Vaikea kuvitella, että lentopallon harrastajilla on tosiaan välillä niinkin surkea sihti että se pallo voi singota mihin suuntaan tahansa lämmittelyn aikana, mutta itse pelissä se yleensä kuitenkin löytää oikean osoitteensa. Tiedä häntä, jännä juttu.

Peli alkaa aina yhteishalilla ja huudoilla. Sen jälkeen joku syöttää, pallo sinkoilee jonkin aikaa ees taas kunnes päätyy jomman kumman joukkueen kenttään.

 

Ja sillä aikaa, kun uutta palloa odotellaan, seistään totta kai mahdollisimman lähellä verkkoa, koska kuinkas muuten sitä ahdisteltaisiin vastustajia? Myös päivän sään ynnä muut ajankohtaisasiat on hyvä käydä juuri verkon luona läpi (mutta totta kai vain oman joukkueen kanssa, koska vierasjoukkueeseen ollaan kontaktissa vain pakollisten kättelyiden merkeissä).

 

Vaihtopenkillä oleminen on sitten ihan asia erikseen. Vaihtopenkkiläisiä on aina, ja heille on varattu ihan ikioma vaihtoalueensakin, josta ei kai virallisten sääntöjen mukaan saa hirveästi poistua peliaikana. Aikalisät ovat sitten tietenkin eri asia, silloin harrastetaan yleensä jotain mahalaskun tyyppistä, minkä hyödyt jäävät tässäkin tapauksessa maallikolle täydeksi mysteeriksi.

Kaiken kaikkiaan pelin aikana ongitaan aika paljon palloja maasta.

 

Ja joskus (ja vain joskus) pallo saatetaan saada jopa verkon yli!

 

Joskus sitä totta kai mietitään vain kasuaalisti pallo kädessä kentällisen pelaajia odotellessa henkeään pidättäen että syöttäisinkö vai enkö syöttäisi? No totta kai syötän!

 

Joskus syötöt saattavat kuitenkin mennä metsään (ainakin toisen osapuolen mielestä) ja joku päätyy rähmälleen. Se on varmaan se urheilun suola sitten.

 

Kaiken kaikkiaan lattialla on (ainakin tämän pelin perusteella) ilmeisen hyvä istuskella!

Jos nämä kuvat nappasi, muutama kymmenen lisää samaisesta aiheesta löytyy T Ä M Ä N linkin takaa.