PORTFOLIO VUODELTA KEPPI

Tein tässä vähän aikaa sitten sellaisen tempun, että siirsin kaikki muut paitsi vuonna 2017 kuvatut matskut ulkoiselle kovalevylle. Poislukien sellaiset kansiot, joihin en ollut kirjannut päivämäärää. Ne siirsin koneelle kansioon, jonka nimi on TURHAT MUTTA TÄRKEÄT ilman sen tarkempaa tiedostojen tutkiskelua. Päädyin sitten kuitenkin eräs ilta tylsyyksissäni napsauttamaan tämän kansion auki, ja sen jälkeen aloin tutkiskella alakansiota PORTFOLIO, joka osoittautui koosteeksi kuvista pian sen jälkeen, kun sain tuon ensimmäisen (ja viimeisen) järkkärini.

Sen verran täytyy noista kuvista sanoa, että thank god, kehitystä on tapahtunut edes jonkin verran. Ensinnäkin jo siinä, että mulla oli joskus tapana muokkauksen jälkeen pienentää kuvat tosi pieniksi, jopa niin pieniksi että noita kahta pystykuvaa hepoista ei sit millään saanut kahestaan riville, kun ei pikselit riittäny. Joskus en vaan voi ymmärtää omia aivotuksiani, mikä järki on kuvata täyskokosia kuvia parhaimmillaan jopa raakamuodossa ja sit pienentää ne niin järettömän pieniksi tiedostoiksi, ettei niillä tee käytännössä mitään. Oi ja voi. Ja sen lisäksi noi kapeeksi rajatut kuvat, niin ku mitä, millä kuvasuhteella??? (toim. huom: muistan kyllä että mulla oli aina joku valmis kuvasuhde millä rajailin, ne luvut oli vaan hatusta vedettyjä)

Tavallaanhan tuolla on muutamia tosi kivoja ja romanttisiakin otoksia, mutta mä en vaan voi ymmärtää että miksi kummassa mä oon laittanu ampiaisen pyllystä otetun kuvan mun portfolioon. Viistoistavuotiaan päähänpistoja on tosiaan vaikea tajuta, ei oo mikään vitsi se juttu.

Tosi tympeitähän nää on aiheeltaan, ei oikeestaan mitään sanottavaa, mutta hauska näitä oli silti katella ja vertailla nykyseen. Ei mulla enää riittäis kiinnostus pitkin pusikoita rämpimiseen joittenki kukkakuvien perässä, ei todellakaan. Ihan kiva kuitenki siinä mielessä että joskus on seki tullu koettua.

19/8/2017: WAKEFEST

 



 





 

Nizza. Tuo palmupuiden ihmemaa ja sielun leposija. Tällä kertaa se muuttui bilepaikaksi, ja homma toimi alkuepäilyksistäni huolimatta hyvin (tässä täytyy tietää se, että Nizza on kahdessa kerroksessa, kellarissa on yökerhotilat, Cannes, ja katutasossa varsinainen Nizza eli ravintolatila). Bileet pidettiinkin ravintolan puolella, ja ainakin sellaiset propsit täytyy niistä antaa, että valaistus oli hoidettu harvinaisen mallikkaasti. Mulla oli taas luottoputkilo messissä, ja varsin kivaa materiaalia tarttui matkaan.

Ainoa asia mikä tuossa viiskytmillisessä tökkii, on sen pehmeä piirto. Toisaalta, mitä muuta nyt voit olettaa kun linssillä hintaa puoltoista sataa ja aukko lähentelee isointa mitä putkesta irtoaa. Isoimmalla mahdollisella aukollahan tuolla on ihan mahdoton kuvata, alkaa syväterävyysalue olla sen verran kapea että pitää valita joko nenänpää tai silmät. Aina ei kuitenkaan saa kaikkea, eikä mulla ole kyllä mitään intressejä (tai oikeestaan budjetti ei veny) hankkia tosta hienompaa vehjettä, koska hinta-laatusuhde ei siinä hommassa ainakaan parane.

Wakefest oli itsessään ihan mielenkiintoinen konsepti, porukalla tuntui olevan hyvä meno päällä ja tunnelma oli miellyttävä näin selvin päinkin paikalla olleelle. Ei kerta kaikkiaan mitään muuta valitettavaa kuin se, että karmea väsymys valvomisesta painaa vieläkin. Toisaalta ihan oma moka, mähän sinne vapaaehtosena tungin linssi edellä kuvaushommiin. Oisin ihan hyvin voinut viettää hyvin tylsän ja rauhallisen koti-illan, mutta minkäs teet kun menojalka (tai kuvauskäsi) vipattaa.

Ja ei, mä en ole mikään puusilmä, mä kyllä tiedostan, että varsinkin alkupäästä osa kuvista on todella huonolaatusia, mutta halusin laittaa ne silti ylös, koska ne on mun käsialaa ja mä oikeestaan vasta harjottelen. Ja tavallaan oon kyllä ylpeä noista ei niin hyvälaatusistakin otoksista, heh.

Lisää kuvia löytyy T Ä Ä L T Ä

6/5/2017: LISKOFEST

SELLASTA. (harvinaisen taiteellinen ajatus mustavalko- ja värikuvien asettelun taustalla)

Työjuttujen kautta päädyin toissa viikonloppuna alun perin Varkauden Next Stepiin kuvaamaan VIDEOmatskua, mutta kuten mun tapauksessa yleensä, löysinkin itseni tekemässä töitten lisäksi kaikkea mahdollista joutavanpäiväistä oheistoimintaa. Esimerkiksi valokuvausta. Mä kun joskus päätin että en muuten tee enää ikinä mitään ylimääräisiä kuvaushommia (tosin jo tämän blogin pitäminenkin kertoo ehkä jotain sen päätöksen pysyvyydestä...).

Juu, ja tosiaan löysin itseni illan päätteeksi heilumassa selvinpäin paikallisen yökerhon tanssilattialla, mutta ei siitä sen enempää. Kuvamatsku oli yllättävän onnistunutta erittäin epäonnistuneisiin olosuhteisiin nähden, thank god tuon viiskytmillisen. Pelasti mun päivän.

Ihan näin asiaan mitenkään liittymättömänä huomiona pro tip: vaikka ulkona olisi kuinka lämmin, älä koskaan ikinä milloinkaan tuulisella kelillä viritä toimistoa pihalle, on nimittäin varsin herkkua kun läppärin kansi heiluu tuulessa. Varsinkin tässä tapauksessa, kun omistat niin ikivanhan läppärin, ettei siinä enää akku pidä virtaa ja uudelleenkäynnistäminen kestää noin kaks tuntia, joten sisälle siirtyminen on yks helvetin työmää. Ei mulla muuta.

Ai niin ja kyllähän mulla nyt vielä yks juttu oli, nimittäin lisää kuvia tapahtumasta löytyy

T Ä Ä L T Ä

mitä teet kun taivas palaa

Kolmaskymmenesensimmäinen päivä joulukuuta kaksituhattakuusitoista. Olisi aika sanoa hyvästit 'kamalimmalle vuodelle koskaan' ja toivottaa tervetulleeksi parempi vuosi 2017. Tai niin sitä toivotaan, mutta toiveilla ei oikein ole tässä maailmassa tapana toteutua.

Tämänpäiväinen kuvasatsi on kuvattu auringonlaskun aikaan muistaakseni silloin, kun täällä viimeksi aurinko näkyi. Tarkasta ajankohdasta minulla ei ole havaintoa, eikä sillä nyt oikeasti ole väliäkään. Joulukuulta nämä ovat joka tapauksessa, jonkin auringonlaskun aikaan.

Näille kuville mä en myöskään tehnyt mitään ihmeellistä, vähän vääntelin käyriä sinne tänne mutta aika alkuperäisessä kuosissa nuo ovat. Lähetään nyt vaikka sitten sillä asenteella uuteen vuoteen, että annetaan kaikkien kukkien kukkia juuri niin kuin ne kukkivat. Hyvää uutta vuotta nyt sitten vaan.